|
|
| Nimi: Solina |
19.10.2012 20:15 |
Kävelin bussi pysäkiltä kohti Talli Meloonia. Olin lakanut hoitamaan sieltä erästä puoliveristä tammaajoka oli kullemma aika hankala tapaus. Mutta se ei minua haitannut. Tykkään vähän hankalemmista ratsastettavista joiden kassa saa oikeasti tehdä töitä ja kaiken laisista hevosista aina oppii jotain uutta.
Kävelin suoraan talliin ja löysin Naikahuilun toimistossa. Olin nähnyt hänet kun hän oli ollut käymässä Ahontallilla joten tiesin minkä näköinen hän oli.
- Moi! Mää olen Solna, se Sannin uus hoitaja, sanoin jamenin reippaasti Naikahuilun luokse.
- Moi! Määpäs näytänkin sulle nyt heti kaikki mitä sun täytyy tietää, vastasi Naikahuilu.
Hän näytti minulle missä oli Sannin karsina ja tarha jossa se tällä hetkellä oli ja missä oli rehuvarastot sun muut kaikki tarvittavat.
Sitten ensimmäisenä siivosinkin Sannin karsinan. Se ei ollut kauhean likainen joten se sujui nopeasti. Tyhjensin kottarit ja vein ne paikoilleen. Seuraavaksi lähdin hakemaan Sannia.
Tamma katsoi minua valppaana tarhasta. Kutsuin sitä en sin luokseni ja se tuli parin metrin päähän portista. Jouduin siiskin menemään tarhaan. Annoin Tamman ensin haistella minua ja sen jälkeen kiepsautin riimun narun sen kaulan ympäri ja aloin littamaan päitsiä. Sanni nosti päänsä korkealle ja yritti paeta, mutta ei onnistunut, koska olin saanut sen jo puoliksi kiinni. Vähän ajan päästä se luovutti kun riimu oli jomelkein sen päässä ja antoi laittaa sen kokonaan sille.
Avasin portin jolloin tamma ryntäsi vauhdilla ulos tarhasta ja siinä sitten rauhoittelin Sannia, ettei se kauheasti rynnisi. Yritin taluttaa sitä suht pitkällä narulla talliin,mutta se meinasi koko ajan rynniä edelleni ravissa tai laukassa pienellä askelluksella. Sain sen kuiteskin talutetua käynnissä talliin pienien tanssahtelujen kera. :)
Kiinnitin tamman käytävälle molemmin puolin ja hain sen harjat. Aloin harjaamaan sitä jolloin se vähän kiemurteli koko ajan ja yritti litistaa seinän ja itsensä väliin. Sain kuiteskin jotenkin käskettyä sitä ja harjattua puhtaaksi. Kavioita putsatessa se ei millään oisi nostanut kavioita vaan potki ja kuopi maata. Sain nekin otettua kuiteskin.
Pätin ratsastaa vähän aikaakokeiluksi millainen tämä tamma nyt sitten on joten hain sen suojat ja laitoin ne sille jalkoihin.
Se ensiksi taas nosteli jalkoja ja potki vähän kunnes tajusi, että laitoin sille vain suojat. Sitten hain satulan ja kun nostin sen tamman selkään se potki takajaloillaan aika kovasti ilmaa. Rauhoittelin sitä ja kun se lopetti potkimisen kiristin satulavyön. Laitoin itselleni jo valmiiksi kypärän päähän ja laitoin hanskat taskuuni. Hain Sannin suitset ja aloinlaittamaan niitä sille.
Laiton ohjat sen kaulalle ja otin päitset pois siltä. Tai no jätin ne kaulalle. Tarjosin kuolaimiajolloin se nosti pänsä todella ylös ja yritti purra. Komensin sitä ja kun yritin uudestaan tarjota kuolaimia se alkoi kuopiamaata ja purra vielä enemmän. Nyt otin kunnalla kiinni sen turvasta ja sain sille suitset päähän. Laitoin remmit kiinni ja itselleni hanskat käteen. Irrotin vielä riimun kaulalta ja talutin tammankentälle.
Kentällä kiristin satulavyötä, jolloin se meinasi vähän purra taas. Se ei kuiteskaan purrut ja nousin selkään. Mittasin jalustimet sopivan mittaisiksi ja sitten pyysin tammaa käyntiin. Se lähti todella reippaasti eteenpäin. Kävelin molempiin suuntiin jonkun aikaa jonka jälkeen otin ohjat tuntumalle. Silloin se lähti täyttä laukkaa eteenpäin ja pukitti jopa kun yritin hidastaa.
Sain sen kuiteskin takaisin käyntiin ja pyysin sitä raviin. Se lähti kunnon kiito ravia eteenpäin. Aloin keventää rauhallisesti selässä ja tein pidätteitä. Kohta se menikin ihan suht rauhallista oman tahtista ravia. Ravailin molempiin suuntiin erilaisia kiemura uria ja tein voltteja. Vähän ajan päästä aloin laukkaamaan pääty ympyröitä.
Istuin harjoitus raviin ja annoin laukkapohkeet. Sanni lähti pukin kautta hirveää kiitopukki laukkaa. Tein sille pidäteitä jaistuin syvälle satulaan. Työstin laukkaa itseasiassa niin kauan kunnes Sanni meni rauhallista tahdikasta laukkaa. Alussa se hätiköi hirveästi jaei kuunnellut ohjaa, mutta loppujen lopuksi sekin onnistui se suht rauhallinenlaukka.
Päätin lopettaa siihen, koska se meni hyvin ja , menin loppu ravit. Niissä annoin Sannin tahallaan vähän päästellä lujempaa, mutten ihan ylettömän lujaa. Loppu käynneisä se meni vähän ravin ja käynnin sekotusta. Olinmyöskin huomannut ratsastaessa, että Sanninnosteli päätänsä aika päljon tosi ylös.
Ohjasin tamman kaartoon ja tulin alas selästä. Nostin jalustimet ja lähdin taluttamaan tammaa talliin.
Nytse ei enään hätiköinyt niin hirveän paljon talutaessa.
Otin tammalta varusteet pois ja huomasin sen olevan hieman hikinen joten laitoin sille päitset ja talutin pesariin. Otin iseneen vettä ja pesin sitä vähän vedellä se ensin väisti molemmilta pulilta vettä valuvaa sientä, mutta kyllä se siihen sittenluovutti kunhuomasi, ettei päässyt sientä pakoon. Otin ylimääräiset vedet pois hikiviilalla jolloin tamma taas jatkoi pyörimistään ja kun laitoin sille fleece viltin päälle sepelkäsisitä ihan kauheasti. Sain sen sille kuiteskin ihan hyvin.
Kun irrotin Sannin pesarista ja lähdin taluttamaan karsinaansa se ryntäsi sieltä kauhella laukka hyppelyllä pois. Naurahdin itse sille ja talutin karsinaan. Se oli ollut ihan kiva näin ekanapäivänä ryntäilyistä huolimatta.
Kävin sanomassa heipat Sannille ja Naikahuilulle jonka jälkeen lähdinkin kotiin päin.
Loppu! |
Vastaus:
Ihan kiva tarina! Ei muuta miinuksia kuin paljon k-virheitä!
Saat 170v€ |
|
| Nimi: Lauppi |
19.10.2012 19:57 |
Saavuin Meloonin pihaan. Hevoset kirmailivat tarhoissa, ja hoitajia yms. ihmisiä oli vaikka missä. Katselin kaikkien touhuja. Cream kirmaili kärsimättömänä tarhassa. Menin siis sen luokse. Tamma tuli heti minua portille vastaan, eikä yrittänyt lähteä pakoon kun lähestyin sitä uusi, musta riimunaru kädessä. Olin käynyt jo aikaisemmin tallilla viemässä uudet kamat. Kliksautin lukon pinkkiin riimuun, ja lähdin taluttamaan Creamia kohti tallia. Menisin sillä kentällä ihan normi juttuja, että vähän tutustuisin siihen ratsastuksen muodossa. Vilkutin parille tutulle tytölle, esim. Suokille, Jonnalle, Niinalle, Tiialle ja Sennu1:selle. Ja toki Naikahullulle! Pian olimme tallissa.
Laitoin Creamin käytävälle kiinni, ja hain sen uudet harjat. Aloin sukimaan sitä pölärillä. Pian sen karva kiilteli puhtauttaan, ja sitten oli aika puhdistaa kaviot. Nostin jalat yksi kerrallaan, ja Cream nosti ne tosi hienosti! Ei siis mennyt aikaakaan, kun ne olivat jo putsattu. Sitten hain tamman varusteet. Laina-satulan, ja suitset. Nostin ruskean lainasatulan Creamin selkään, ja laitoin sen omat, uudet suitset päähän. Sitten mittasin vielä jalustimet, ja hain kypäräni. Irrotin tamman käytävältä, ja lähdin taluttamaan sitä ulos.
Ulkona vein sen suoraan kentälle, ja kaartoon. Laskin jalustimet, ja hyppäsin selkään. Aloin kiertämään uraa alkukäynneissä, ja korjailin asentoani. Pian aloin tekemään voltteja, pysähdyksiä, peruutuksia ja suunnanvaihdoksia. Ne sujuivat hyvin, Cream taipui hienosti ja oli koko ajan kuulolla. Pian aloin ravailemaan. Tein ravissa suunnanvaihtoja ja pari kahdeksikkoa. Pian otin taas käynnin, ja menin sitä ihan hetken. Sitten aloin laukkailemaan. Eka nostin ravin, ja ravasin pari kierrosta. Ja sitten laukka. Laukkasin kumpaakin suuntaan aika paljon, ja tein myös pari pääty ympyrää, kumpaakin suuntaan. Cream oli hyvin koulutettu, niin esteille, kouluun kuin ajoonkin, vaikkea mikään raviponi olekkaan. Mutta muuten sillä on varmaan tosi kiva ajaa! Kuitenkin, pian otin ravin, ravasin pari kierrosta ja lopulta hiljensin loppukäyntiin. Tein maailmanympärysmatkan ja pari muuta venytystä. Sitten ratsastin kaartoon, pysäytys ja alas. Talutin tamman talliin.
Vein neidin suoraan pesupaikalle. Riisuin siltä varusteet ja tarkistin kaviot. Sitten aloin suihkuttelemaan sitä. Kun se oli märkä, kuivasin sen hikiviilalla ja pyyhkeellä. Sitten heitin sille uuden fleece-loimen niskaan. Tämän jälkeen tamma pääsi karsinaan. Oli jo aika ilta, joten se jäisi tästä suoraan yöksi sisälle. Päätin käydä kyllä vielä siivoamassa tamman tarhan, joten poistuin siis tallista ottaen kottarit ja lapion mukaani.
Suuntasin Creamin yksityiselle tarhalle. Työsin kottarit sisään portista, ja aloin lapioimaan lantaa kottareihin. Ne täyttyivät rivakasti, ja pian koko tarha olikin siisti. Kävin tyhjentämässä kottarit, ja juuri kun olin menossa talliin, päätin siivota loputkin tarhat. Kaikki hepat olivat sisällä, joten sain helposti siivottua kaikki tarhat. Pian tallipiha oli siisti, koska haravoin sitä myös vähän isoimmista lehdistä. Menin vielä takaisin talliin.
Tallissa kurkkasin Creamia. Se seisoi puhtaassa karsinassaan tyytyväisenä. Hymyilin ja taputin sitä oven yli. Katsoin kelloa. Iltaruokinnan aika! Menin siis rehuvarastoon, ja tein siellä kaikille hevosille mössöt. Sitten jaoin ne jokaiselle. Homma oli äkkiä hoidettu, koska pari yksärin omistajaa tuli auttamaan minua. Lakaisin vielä tallikäytävän puhtaaksi, ja sitten kuuntelin hetken hevosten tyytyväistä rouskutusta. Kävin sanomassa vain heipat Creamille, ja sitten lähdin kotia kohti.
LOPPU! ♥:Lauppi |
Vastaus:
Kiva tarina! En arvostele nyt erikoisemmin koska olla kiire! :DD Mutta;
saat 150v€ |
|
| Nimi: Lauppi |
19.10.2012 10:51 |
Saavuin Talli Meloonin pihaan. Tänään taluttelisin Creamia maastossa, niin voisin tutustua siihen. Tämä päivä olisi muutenkin pyhitetty vain Creamille! c(: Menin siis tamman tarhalle, ja otin sen riimunnarun portilta. Sukelsin tarhaan ja naksautin lukon riimuun. Sitten talutin Creamin pois tarhasta. Se käveli rauhallisesti vierelläni tallia kohti. Välillä se hirnahteli muille hepoille. Pian olimmekin jo tallissa.
Laitoin sen kiinni käytävälle, ja hain sen harjapakin. Oli vielä niin aamu, ettei tallilla näkynyt ketään! Otin pakista pölärin, ja harjasin tamman karvan sillä. Sitten pää pääharjalla, jouhet piikkisualla ja sitten vielä kaviot. Cream oli kiltisti paikoillaan. Sitten otin sen riimunarun ovesta, ja laitoin sen kiinni tammaan riimuun. Päätin käydä vain pikkuisen lenkin metässä, että saisin tuntumaa hevoseeni. Juuri kun olin irrottanut tamman naruista, joku tuli talliin.
-Hei! Tervehdin tulijaa, joka oli Naikahullu.
-Moi! Ootko menossa minne? Hän kysyi.
-Maastoon taluttelemaan tätä tammaa, sanoin osoittaen Creamia.
-Okei! No, ihan rauhassa, Naikahullu sanoi virnistäen ja alkoi siivota karsinoita. Lähdin Creamin kanssa ulos.
Tallustelin Cream vierelläni pitkin hiekkatietä. Mielessäni mietin Creamille pientä liikutussuunitelmaa. Pitäisi kirjoittaa se tallilla ylös. Ja pitäisi ottaa tallille joku pieni muistivihko! Palauduin pian ajatuksistani maan pinnalle, kun Cream yritti nykiä kohti ruohotupsua. En sen antanut mennä apajalle, vaan käännyin metsään. Creamin piti tulla perässäni, koska polku oli niin kapea. Talsimme hetken polulla, kunnes saavuimme aukiolle. Aukiolla aloin juosta, ja Cream ravasi vierelläni. Sen harja hulmusi tuulessa, kun se sovitti ravinsa minun askeliini. Juoksin niin kovaa kun jaksoin, ja pian otimme käynnin. Huomasin keskellä aukiota olevan puun. Menin sen luokse, ja päätin sitoa tamman siihen kiinni ja käydä selässä. Tein siis riimunarulla puuhun riimusolmun, ja hyppäsin Creamin selkään. Se seisoi paikoillaan, katsoen minua. Laskeuduin selästä, ja kehuin tammaani. Sitten otin sen irti, ja lähdin kävelemään tallille vievää polkua. Syksyn lehdet pehmensivät polkua. Pian olimmekkin tallilla.
Laitoin tamman pesupaikalle. Harjasin sen nopsaasti pölärillä, ja sitten tarkistin tamman kaviot. Päätin pestä sen, koska sen jalat olivat kuraiset tarhassa olon jälkeen. Otin siis letkun, ja aloin suihkutella jalkoja. Pian jalat olivat putipuhtaat, ja kuivasin ne pyyhkeellä. Tamma saisi olla vähän aikaa pesupaikalla, kun siivoasisin sen karsinan. Otin siis kottarit ja talikon, ja aloin nostelemaan tammani karsinasta kaikkea moskaa pois. Pian karsina oli siisti, ja kävin tyhjentämässä kottarit. Sitten vein talikon ja kottarit paikoilleen. Sitten otin tamman, ja vein sen karsinaansa. Päätin käydä siivoamassa sen tarhan. Otin siis kottarit ja lapion. Lähdin tarhalle.
Tarhalla aloin nostelemaan lantakasoja kärryihin. Ne täyttyivät suht. ripeästi, vaikka Creamhan tuli vasta eilen. Pian kuitenkin sen tarha oli siisti, ja kävin tyhjentämässä kottarit. Sitten vein ne + lapion pois. Tämän jälkeen aloin vaihtamaan vedet Creamille. Otin tiskiharjan, ja puutarhaletkun. Pesin eka sen vesikupin, ja sitten täytin sen raikkaalla vedellä. Vielä heinät tarhaan, niin se olisi valmis. Hain siis 1/3 heinäkorillisen heiniä, ja tyhjensin ne katokseen. Sitten menin talliin hakemaan tammastani.
Cream asteli kiltisti perässäni kohti tarhaansa.
-Nyt tarhasi on siisti, vedet vaihdettu ja heinät odottaa, selitin tammalleni. Se hörähti tyytyväisenä. Olimmekin jo tarhalla. Menimme avonaisesta portista sisään, ja suljin sen perässäni. Sitten päästin tyttöni irti. Se meni heti syömään. Katselin sitä tarhassa hetken, kunnes lähdin talliin jättäen riimunarun portille.
Lakaisin tallikäytävän, ja siivosin loputkin sotkuni. Sitten päätin lähteä vähän shoppailemaan Mestyyn! |
Vastaus:
Kiva tarina!
+Harjasit Creamin.
+Juttelit.
+Talutteilt hevostasi.
+Pesit tammasi jalat.
+Siivosit sen karsinan.
+Siivosit Creamin tarhan.
Saat 200v€ |
|
| Nimi: Lauppi |
18.10.2012 18:44 |
Odotin tallin pihalla hevostani kärsimättömänä. Cream tulisi tasalta, ja kello oli viittä vaille. Karsina oli valmiina, samoin tarha yms. Olin juuri menossa talliin, kunnes traileria vetävä punainen auto kurvasi pihaan. Juoksin autoa vastaan. Mies tuli ulos, ja ojensi minulle riimunarun.
-Voit hakea hevosesti itse, hän sanoi nyökäten kohti traileria.
-Joo! Sanoin ja marssin sinne. Avasin oven, ja peruutin kauniin tammani ulos. Joukko tyttöjä tuli ihastelemaan Creamia.
-Oi miten ihana!
-Saako silittää?
-Mikä sen nimi on?
-Mäki haluun!
Huutoja kuului joka puolelta. Vastailin pariin kysymykseen, kunnes talutin tammasta talliin.
Laitoin sen kiinni käytävälle. Tämän päivän se saisi olla tarhassaan, en vielä siis ratsastaisi sillä. Harjaisin sen kuitenkin aluksi. Otin tammalta kuljetuskamat pois, vieden ne paikoilleen. Sitten nappasin lainaharjan ja harjasin tamman ihanan värisen karvan sillä. Putsasin vielä kaviot. Suokki tuli luokseni.
-Jaa tääkös se sun heppas on? Hän kysyi hymyillen, silittäen Creamin kaulaa
-Joo! Eiks Cream ookki ihana, sanoin virnistäen.
-Todellakin! Mennääkös vaikka huomenna ratsastaa yhessä? Tai joku päivä? Suokki kysyi.
-Tottakai, kattoo sitten milloin on "vapaata", sanoin hymyillen.
-Jooh! Mutta joo, nyt pitää mennä hakee Hande, moro! Tyttö sanoi ja katosi ulos. Minäkin päätin viedä tammani ulos. Nappasin siis sen riimunarun, ja kliksautin sen tytön riimuun. Sitten talutin sen ulos tallista.
Cream seurasi minua kiltisti ulos, kohti sen omaa pikkutarhaa. Se välillä vilkuili muita heppoja.
-No nii, siellä sun tulevat kamuset! Lepertelin tammaselle. Pian olin sen oman tarhan portilla, ja avasin sen. Talutin tamman tarhaan, ja päästin sen siellä irti. Sitten poistuin tarhasta. Tämän jälkeen lähdin kotiin.
Loppu! ♥:Lauppi |
Vastaus:
Kiva tuontitarina!
+Juttelit muille.
+Kerroit/kuvailit kun Cream tuli.
+Harjasit Creamin.
-Ei ole :))
Saat 100v€ |
|
| Nimi: sennu1 |
13.10.2012 09:54 |
olin tallilla jo aikaisin 06.15.ponit oli sisällä joten menin sisälle Belindan karsinaan se hirnahti iloisesti ja leikki ruuallaan.Harjailin sitä ja se vaan seisoi tosi kiltisti aloillaan.Sitten otin sen kaviot ja se kuopi,jalallaan.sainn ne kuiteski putsattua ja ne ei ollu likaset.Poni oli sitten tunnin päästä puhas ja sitä kelpas katsella menin sitten hakemaan suitset ja satulan,laitoin ne sille ja menimme maneesiin.Menin Belindan selkään ja menimme 25 minuuttia käyntiä sitten aloimme ravaamaan ja sitten menimme esteitä ainakin 1tunnin ja sitten menimme käyntiä 15minuuttia vein sen sen karsinaan ja otin kaikki sen kamat pois ja harjasin sen hyvin ja taputtelin sitä ja vein sitten laitumelle.Sitten menin Cindyn luo ja laitoin sen sen karsinaan kiinni.Sitten harjasin sen ja se nosteli kavioita kun putsasin sen masua,sitten putsasin sen kaviot ja harjailin sitä vielä iihann kunnolla sitten hain ajosuitset ja kärryt laitoin ne sille ja menimme radalle sitten menin ajamaan sillä ja menimme ekakäyntiä 20min.ja sitten menimme raviA 15 minuuttia ja sitten käyntiä ja 5min.ja sit menimme ravia 20 minuuttia ja sitten 15 minsaa käyntiä.Sit vein sen karsinaan ja otin siltä kärryt pois ja ajosuitset vein ne pois,sitten harjasin Cindyn ja putsasin sen kaviot ja vein laitumelle.sitten heitin sinne poneille heinät ja menin pesemään Cindyn ja BelindAn satulan ja suitset ja putsasin niiden karsinat hyvin.Menin kotiini syömään.
myöhemmin tallilla...
hain Cindyn ja putsasin sen kaviot ja harjasin sitä tasan tunnin,ja sitten vein sen laitumelle ja samalla hain sit Belindan ja putsasin sen kaviot ja harjailin sitä tasan tunnin.Sitten kuvailin poneja ja lä'hdin kotiin.
...anteeks ku on lyhyt:( |
Vastaus:
Kiva vaikka lyhyt!
+Hoidit Belindan!
+Hoidit Cindyn!
-Kirjoitus virheitä oli paljon.
Saat 100v€! |
|
| Nimi: Suokki |
08.10.2012 09:07 |
Astelen kohti Talli Meloonia. Tutut hevoset käyskentelevät tarhassa ja osa syö päiväheiniä. Menin Handen tarhaan. Hande on aivan sekaisin, sillä Peppi on tallissa sairastamassa. Huomaan Naikahullun.
- Naikkis, Naikkis! huudan tallin omistajan perään.
- Niin, mitä asiaa Suokki, Naikahullu virnistää.
- Eikö tuo Poika tarjonnutkin astutuksia, katsos mietin että voisiko Pepin astuttaa sillä? katson naista suoraan silmiin ujosti.
- Joo, käyhän se. Vaikka tänään?
- Tänään.. Aika pian.. Kait se sopii! epäröin.
- Tuomas on tulossa käymään pian, että se voi vaikka kattoo voisiko Pepin jo astuttaa, Naikahullu pohtii.
- Joo.., mutta mun pitää vielä ehtiä hoitaa muut pollet, että..
- Joo, mene vaan!
Menen sisälle yksäritalliin. Peppi kyyhöttää yksin karsinassaan. Minua alkoi säälittää Peppi.
- Voi oma pikku kultani.. Pääset nyt ulos! hellin sitä. Otan karsinan ovelta riimun & riimunnarun ja puen ne ponilleni. Avaan karsinan oven ja lähden taluttaamaan Peppiä kohti pikkutarhaa. Peppi laahustaa tylsistyneenä vierelläni. Rapsuttelen sitä hieman. Samalla mietin, että pian opetan Pepille ratsastuksen alkeita. Vihdoin olemme tarhalla. Avaan haan ja pikku tamma puikkelehtii sisään. Peppi alkaa mutustella ruohon jäänteitä. Lähden talliin.
Otan kottikärryt & talikon ja menen siivoamaan Handen, Pepin, Bellan ja Ginon karsinoita.
Näen Tuomaksen ja Naikahullun juttelevan.
- Voih.. Nyt se tuli.., mietin. Lähden juttelevien aikuisten luo. Kysyn Naikahullulta käykö Pepin astutus.
- Joo käy. Jalka on sen verran hyvä.., mutta meillä kestää ainakin 2 tuntia ennenkuin ryhdytään toimiin, Naikahullu vastaa. Minä nyökkään.
- Ginolla on kohta aikuistentunti, eli sun ei tartte hoitaa sitä tänään yhtään. Ainoot ois Hande ja Bella, jotka pitäisi liikuttaa.
- Ok, mä juoksutan Bellaa ja treenaan esteitä Handella, selitän ohjelmaani.
Otan Ginon riimun & riimunnarun ja lähden hakemaan sitä tarhasta. Gino juoksee heti luokseni villisti pukitellen, kun huudan sitä.
- Moikka polle! hymyilen samalla, kun puen Ginolle riimua.
- Mä en voi tänään hoitaa tai ratsastaa sulla tänään, kun orilla on tunti..
- Iih!! Gino hirnahtaa. Lähden taluttaamaan sitäkohti tallia, jonne jätän sen karsinaan odottamaan ratsastajaansa.
Nappaan tallista Bella riimunnarun ja lähden hakemaan sitä tarhasta. Bella laiduntaa muiden issikoien kanssa rauhallisesti.
- Bellaa! tamma laukkaa upeasti luokseni.
- Tänään ehdin vain juoksuttaa sinua, sillä on kiire kun Peppi astutetaan tai niin.. Plääh! Aina on pakko olla kiire, purnaan. Lähden taluttamaan Bellaa kohti tallia. Kiinnitän sen käytävälle ja haen harjat. Alan harjata dandyharjalla. Bella seisoo nätisti koko ajan.
Vihdoin haen satulahuoneesta deltan ja juoksutusliinan. Kiinnitän deltan riimuun ja juoksutusliinan deltaan. Lopulta talutan Bellan kentälle ja käsken käyntiin. Menemme hetken käyntiä, kunnes käsken ponin raviin. Hiekka pöllyää ympärillä, kun Bella ravaa.
- Laukkaaan!!! kiljahdan ja Bella nostaa pehmeästi laukan. Sitten hidastimme raviin ja sen jälkeen käyntiin. Bella puuskuttaa. Pysäytän sen. Halaan hikistä tammaa:
- Nyt saat kyllä loimen päällesi.
Ennenkuin vein issikan tarhaan kuivasin sitä hieman ja pesin sen jalat hiekasta. Sen jälkeen, kun olin vienyt Bellan tarhaan, hain Handen harjattavaksi. Ori oli erittäin villi ja pyöri harjattaessa koko ajan mutta ei muuta. Puin sille satulan & suitset ja menin kentälle.
( Sori, en ehdi kuvailla ratsastusta..)
Ennen kuin lähdin kotiin, oli Pepin ja Pojan tapaaminen. Se sujui hyvin xD
( Minun kommentit:
- K-virheet
- Ei kuvailtu ratsastusta )
Anteeksi näin huono, mutta kiire kouluun eikä viittis jättää sen takia välii ;p |
Vastaus:
Ok, en valitettavasti kerkiä laittamaan tähän bonuksia mutta ensitarinaan kyllä! Ei muuta miinuksia kuin että muutamia k-virheitä on!
Saat 150v€! |
|
| Nimi: Hedduli |
05.10.2012 22:57 |
Saavun tallille. Näen Biggigsen tarhassa. Päätän siivota ensin sen karsinan ja sitten harjailla sitä. Otan kottikärry ja talikon tallin seinustata ja alan siivota karsinaa. Lopulta karsina on puhdas.
Jatkuu.. |
Vastaus:
Rahat kun loppuu.. |
|
| Nimi: Suokki |
24.09.2012 09:31 |
Astelen kohti tallia. Pepillä on tänään ravit ravitalli Hiirenvirnassa, eli ehdin hoitaa Handen, Ginon ja Bellan vain pikaisesti. On niin aikaista, että hevoset syövät vielä aamuheiniään. Haen satulahuoneesta Pepin valjaat ja "valjaiden hoitoaineita". Istun pekille ja pesen hieman valjaita. Katson satulahuoneen ovesta ulos. Huomaan, että Gino on syönyt. Jätän valjaat penkille ja menen Ginon karsinalle. Puen orille riimun ja talutan sen tarhaan. Seuraavaksi vien Bellan issikkatarhaan.
Otan talikon ja kottikärryt tallin seinustalta. Putsaan pikapikaa hoitsujeni karsinat. Vien vielä Handen ulos ja siivoan sen karsinan.
Menen Pepin karsinaan. Peppi katsoo minua tiukasti silmiin ja hirnuu.
- Mikä on, tyttöseni?
- Sitä varmaan jännittää.., Naikahullu selittää karsinan ovelta.
- Jep.., myönnän. Otan sen riimusta kiinni ja kiinnitän sen kalteriin kiinni. Haen Pepin harjat. Harjailen ponia pitkään, kunnes se hermostuu toden teolla. ( en ehdi muuten selittää harjaamista ;p ) Peppi yrittää hyppiä pystyy ja potkia, niitä se ei ole koskaan ennen tehnyt.. Letitän sen harjan vielä ja laitan sille kuljetusvarusteet. Irroitan Pepin kalterista. Naikahullu on kiinnitänyt trailerin autoonsa. Lauppi on luvannut ohjastaa Suklaata poniraveissa eli hän talutti ponin traileriin. Minä talutin Pepin. Peppi alkoi heti syödä heinäverkosta heiniä ahneesti. Minä ja Lauppi suljettiin takaluukku ja noustiin autoon. Minä taakse, Lauppi eteen ja Naikkis ohjaajan paikalle.
- Onhan kaikki varusteet mukana? Naikahullu varmistaa.
- Voi ei! Minä unohdin valjaat satulahuoneen penkille!
Juoksen talliin ja nappaan nopsaan valjaat ja hyppään takaisin auton kyytiin.
- Noin!
Ravitallilla on paljon ihmisiä.. Minua jännitti. Talutin Pepin ulos trailerista ja vein sen paikkaan, missä hevoset valjastettiin. Valjastin Pepin nopeasti, sillä lähtö alkaisi 10 minuutin kuluttua..
- 3 vuotiaiden shetlandinponien lähtöön osallistujat, asettukaa lähtöviivalle! Kaijuttimista kuului. Asetin kypärän päähän ja nousin kärryille. Ohjasin Pepin lähtöviivalle.
- Yksi..
- Kaksii.., hevoset volttaavat.
- Aja!
Hoputan Pepin raviin. Ohjaan Pepin sisäradalle. Olemme kolmanneksi viimeisä. Ohjaan Pepin erään ruunikon ohi.
- Ja Pepper`s Girl kirii! Kajahtaa kovaäänisistä. En kuuntele mitään.. Keskityn vain ajamiseen. Lopulta Peppi on ensimmäisenä..., mutta eräs kimo "satuhevonen" yrittää ohittaa Peppiä. Maaliviiva lähestyy. Joku nostaa laukan. Yhtäkkiä kimo yrittää viimeisen kerran juuri maaliviivan kohdalla ohittaa Peppiä, mutta töytäiseekin ponini kumoon. Lennään käärreistä... Kuulen enään kaijuttimien äänen:
- Pepper`s Girl ja Suokki voittivat, mutta heille kävi onnettomuus! Rataeläilääkäriä pyydetään..
Lopulta kaikki pimenee.
- Missä olen?
Katselen kirkkaita valoja.
- Olet sairaalassa, jouduit onnettomuuteen.., äitini sopertaa kyyneleet silmissään. Yhtäkkiä muistan kaiken:
- MITÄ PEPILLE KÄVI?!! kiljun täyttä kurkkua. Puhelin pirisee. Vastaan.
- Hei, sinähän omistat Pepper`s Girliin?
- Joo..
- Se voi hyvin, mutta sillä ei voi ajaa kilpaa varmaan vuoteen tai pariin.. Olen muuten eläinlääkäri Minna.
- Eih!
- Sen voi kyllä sisäänratsastaa ja ratsastella pieniä käyntilenkkejä tai siitostamma, nainen selittää.
- Katsotaan nyt, pääseekö se jo kotiin?
- Se on jo kotona!
Soitan vielä Naikahullulle, että hoitaa yksärini illalla talliin, sillä joudun olemaan yön yli sairaalassa.
- Hyvä, kun ei kellekään käynyt pahasti, äiti hymyilee vierelläni. Minä nyökkään.
Yhyy.. Onnettomuus ekoissa kisoissa ;( |
Vastaus:
Ihan kiva tarina!
+Siivosit muiden hoitsujesi karsinan.
+Kuvailit kisaa.
-K virheitä.
Saat vaikka 100v€! ;) |
|
| Nimi: Erkku |
20.09.2012 20:55 |
Kuului jotain merkillistä jyrinää. Johon sitten loppujen lopuksi heräsinkin.
-Mitä ihmettä?! Huudahdin säikädyksestä.
Vetäisin verhon äkkiä ylös.
-Voi ei ulkona sataa kun sangosta kaataisi pääsenköhän nyt tallille. Sanoin suruissani.
Istuin polvillani sängyllä ja katsoin surullisena taivalle.
-Huomenta! Äiti sanoi minulle.
-Hu.huomenta... Miks sä raahaat mun sade ratsastus vaatteet mukanasi? Kysyin surullisena.
-No tallillehan sä olet minun tietääkseni tänään menossa?! Äiti sanoi kurtistaen otsaansa.
-Joo niin, sä olet nero! Sanoin äitille ja vetäisin varusteeni hänen kädestään.
Puin vaatteet päälleni ongelmitta kunnes...
-Äiti! Huusin taas kerran ongelmallisena.
-No mitäs nyt? Äitini kysyi.
-Millä mä voin mennä tallille kun.. pyörällä en viitsisi mennä kastelemaan. Sanoin.
-No muttah... Mä voin viedä sut autolla kunhan pistät tavarat pikaisesti laukkuusi! Äiti sanoi hymyillen.
-Joooooo! Kiitos! Kiitin.
Pakkasin talli kassiini kypärän,raipan,porkkanan Vilnolle ja omat evääni.
-Valmista! Sanoin ja raahasin laukun auton takakonttiin
Ajelimme kohti tallia,pyyhkijät pyyhkivät edes takaisin auton sumuista ikkunaa pitkin. Tuntui kun matka ei loppuisi ollenkaan. Mutta kuitenkin se loppui nopeammin kuin luulinkaan.
-Moikka !!! Sanoin.
-Heippa hen sut sitten neljän aikoihin! Äiti sanoi.
Kävelin sateessa ja hyppelin vesilätäköiden yli kunnes näin Suokin tallin pihassa.
-Moi! Suokki sanoi pirteään ääneen.
-Moi. Sanoin vähän ujona.
-Siis mehän nähtiin Sillon toissa päivänä. Suokki sanoi.
-Joo taisimmehan me nähdä?! Sanoin.
-Niin sähän olet se Erkku? Hän kysyi.
-Joo ja sä Suokki. Eiko niin? Sanoin jo vähän virkeämpänä!???
-Joo sori on pakko mennä. Suokki sanoi.
-Ok, munkin! Moikka! Sanoin.
Kävelin tallikäytävää pitkin kunnes näin Vilnon.
-Moooikka! sanoin Vilnolle.
Annoin Vilnolle tumani porkkanan ja otin sen samaiseen sinivihreään riimuun kiinni.
Harjasin Vilnon puhtaaksi. Sitten harjasin myös Vilnon jouhet kun nuo näyttivät niin takkuisilta.
Sitten ajattelin etten pese Vilnoa koska tuolla sateessahan se sitten phdistuu. Hain satulahuoneesta Vilnon kamat ja puin ne sen päälle ja niin lädimme Olimme ensin kentällä harjoittelemassa mutta ei meistä kumpikaan jaksanut enään katsella tuota samaa kenttä näkymää. Niinpä päätimme lähteä maastoon.
Kirmasimme lähinpään metsään. Metsässä oli suojaisampaa silla puut estivät veden tulemisen maahan.
Sitten päätin pysähtyä nauttimaan omat evääni porkkanan paloja ja yhden piparin joita leivoin eilen.
Kun me tulimme maastosta päätin juoksuttaa Vilnon.
Juoksutin Vilnoa noin 20-min.
Tämän jälkeen päästin vilnon laitumelle laukkaamaan vapaasti.
Vilnon ollessa laitsalla, näin pikku tytön joka yritti nousta hepan selkään.
-Hai tarviitko apua? kysyin.
-No kyllä kiitos. tyttö sanoi.
-Voin nostaa! Pyydä sitten ensi kerralla Naikahullulta apua, jooko? Kysyin.
-Joo. Tyttö sanoi ujosti.
Kävelin talliin ja päätin siivota kaikkien karsinat siis ne jotka olivat tyhjinä.
Touhusin sangon ja harjan kanssa jokun aikaa kunnes meinasin mennä hakemaan Vilnon mutta keksin että voisin siivota koko tallin,tallikäytävät ja lantalan.
Kun sain siivottua ne niin pääti vielä siivota satulahuoneen katosta laittiaan.
Aikaa kului jonkin verran ja minulla oli vielä talli aikaa puolisen tuntia. Siinä ajassa päätin ehtiä putsata Vilnon satulan ja suiotset.
Hattuani satula saippuan aloin hankaamaan sitä satulaan. Suitsetkin puhdistuivat ajallaan.
Kun olin hoitanut hommat päätin vielä mennä katsomaan vilnoa hetkeksi. Ennen kuin huomasinkaan että sade oli loppunut täysin. Sateenkaari loisti minun ja Vilnon pään yllä ja tuntui siltä että työt oli hoidettu ja palasin hyvillä mielin kotiin koska äitini tuli hakemaan minut.
Illalla vielä katsoin televisiota ja kirjoitin "talliblogia"
Loppu.
(anteeksi tämä sukea tarina!)
|
Vastaus:
Ihan kiva ja en nyt jaksa perustella ja sait 150v€! |
|
| Nimi: Suokki |
18.09.2012 08:27 |
On kaunis lauantai-aamu. Olen päättänyt, että vietän koko päivän tänään tallilla tai en ihan koko päivää.. Juoksen rappuset alas ja otan astiakaapista lautasen. Kaadan lautaselle maitoa ja muroja. Menen pöydän ääreen syömään. Otan pöydältä Hevoshullu-lehden ja alan selailla sitä.
Lopulta olen syönyt. Isäni tulee ales.
- Haluatko että vien sinut tallille? Isä katsoo minua silmiin. Mietin hetken, en edes osannut kuvitella että isä kysyisi. Lopulta naurahdin:
- Käyhän se!
- Selvä, pue mahdollisimman nopeasti tallivaatteet..
Juoksin yläkertaan ja menin vaatekaapille. Otin sieltä hevoselta tuoksuvan tallivaate-pussin. Puin vaatteet päälleni. Juoksin takaisin alakertaan ja huudahdin isälleni:
- Nyt lähdetään!
Kävelin autolle, avasin oven ja menin istumaan.Isä käynnisti auton.
Tallilla hyppäsin autosta ja kiitin kyydistä. Toisinkuin luulin isä ajoikin auton parkkiin ja hymyili:
- Esitteleppäs ne Hande- ja Peppi-"hepat"!
- Ööh.. Ok..
Astelin talliin, joku uusi tyttö käveli minua vastaan. Tervehdin häntä ja esittelin itseni hänelle.
- Hei.. Minä olen Erkku ja hoidan tuota Vilnoa, tyttö punasteli.
- Ok, mä omistan Handen & Pepin ja hoidan Bellaa & Ginoa.
- Joillain on onnea, Erkku hymyili.
- Noh.. Joo.., kait mulla on sitten! Naurahdin.
- Sori, mun pitää lähteä isäni kanssa kattoo hevosia, törmäillään!
- Juuh, törmäillään!
Jatkamme isän kanssa matkaa yksäritalliin. Esittelin Handen ja Pepin.
- Kivoja veijareita! Isä naurahti ja sanoi, että hänen pitää lähteä.
- Ok, moi..!
Otan Pepin riimun ja riimunnarun sen karsinan ovesta ja puen ne sille. Ajattelin viedä Handen, Pepin, Ginon ja Bellan ulos siksi aikaa kun siivoan niiden karsinat. Vien Pepin shettistarhaan. Seuraavaksi vien Handen omaan, yksityiseen tarhaansa. Bellan vien issikkatarhaan ja Ginon puokkitarhaan.
- Noin! Seuraavaksi siivoan karsinat..
Kun sain siivottua karsinat ( en viitsi kuvailla tapahtumaa sen ihmeellisemmin ;) ) haen Pepin tarhasta ja kiinnitän sen käytävälle. Haen Pepin harjapakin ja otan sieltä pölärin. Tänään ei tarvitsekaan paljoa harjata, koska Peppi on ollut vain n.30 minuuttia tarhassa. Peppi on melkein heti puhdas. Seuraavaksi putsaan kaviot.
Vien harjapakin pois ja otan sen tilalle ajovaljaat.
- Pitäisi kohta opettaa Peppi ratsuksi...,Mietin itsekseeni.
- Taidan tänään käydä illalla Mestyssä!
Puen valjaat Pepille ja talutan sen ulos, kärrykatokselle. Kiinnitän harjoituskärryt valjaisiin ja nousen kärryille. Maiskautan kevyesti, niin että Peppi menee käyntiä. Vähän ajan päästä nostan ravin.
Menimme lyhyen, n.15 minuutin lenkin Pepin kanssa. Tallilla jätän kärryt kärrykatokseen ja talutan tamman talliin. Kiinnitän sen taas käytävälle ja riisun valjaat. Vien valjaat varustehuoneeseen. Talutan Pepin pesukarsinaan ja pesen se jalat. Sen jälkeen kuivaan jalat ja käärin niihin pintelit. Talutan Pepin shettistarhaan.
Seuraavaksi haen Bellan karsinaansa, sillä on tunti pian ja ratsastaja lupasi hoitaa sen itse. Bellalle laitan hieman heinää karsinaansa.
Otan Ginon riimunnarun ja lähden hakemaan sitä tarhasta. Talutan sen talliin ja kiinnitän käytävälle. Haen Ginon harjapakin ja otan sieltä Dandyharjan. Harjaan sillä koko pollen.
Laitan harjan takaisin harjapakkiin ja otan kaviokoukun. Putsaan kaviokoukulla kaviot. Gino luimii, sitä ei huvittaisi yhtään koko harjaus. Vien harjapakin varustehuoneeseen ja otan sieltä deltan. Puen deltan ja juoksutusliinan Ginolle. Talutan Ginon maneesiin ja juoksutan sitä siellä.
Myöhemmin haen vielä Handen harjaukseen. Otan sen harjapakista hikivilan ja alan harjata sitä sillä. Katson myös kaviot, ennen kuin päästän sen tarhaan.
P.S. Sori tämä nopea loppu.., alkaa olla kiire kouluun.. |
Vastaus:
Ihan kiva! En jaksa laittaa nyt plussia ja miinuksia.
Saat 130v€! |
|
| Nimi: Suokki |
17.09.2012 09:24 |
| Yritän huomenna kirjoittaa PITKÄN hoitotarinan, kun toi työtarinan vei mun ajasta ainakin tunnin tai ainakin kauan ;) |
Vastaus:
Selevä :) |
|
| Nimi: Erkku |
16.09.2012 21:25 |
Kelloni pirisi. Se meinasi sitä että ensimmäinen "hoitsu päiväni" oli alkamassa! Juoksin raput alas ja laitoin vaatteet otin voileivän mukaani ja hain polku pyöräni aivan pimeästä varastosta.
-ääh! kumi on tyhjä. Tiuskaisin.
Vetäisin isoveljeni pyörän ja lähdin polkemaan tallia kohti.
Matkalla: hiki valui otsaaani pitkin jyrkässä ylämäessä, meinasin luovuttaa mutta ajattelin on päästävä äkkiä kattomaan hoitsuani.
Tallin pihalla:
Kun kurvasin Tallin pihaan nääin Naikahullun haravoimassa suurta lehti kasaa.
-Poing!!! Huudahdin samalla kun pomppasin lehti kasaan.
-Huii.. Ai sä tulitkin. Naikahullu totesi.
-Joo! Mä tulin .. Mutta missä se hoitsuni on? Intoilin.
-Joo siis Vilno:) Tule perässäni. Naikahullu sanoi.
-Ok. Sanoin pidätellen henkeäni.
Kävelimme Naikahullun kanssa tallikäytävää pitkin kunnes menimme karsinan eteen. Siellä oli maailman ihanin suokki Vilno.
-Voinko mennä harjaamaan ja hoitamaan sen yms? Kysyin.
-Juu toki voit olethan aikas kokenut hoitaja;). Naikahullu sanoi.
Otin Vilnon sini-vihreään riimuun ja vein sen puomiin harjattavaksi.
Harjasin vilnoa jonkun aikaa sen jälkeen putsasin kaviot ja päätin mennä kokeilemaan Vilnoa ihan pikku lenkille tallin pihapiirissä.
Kun ratsastin pihalla, Naikahullu tuli jatkamaan haravoimista koska olin levittänyt ne lehdet uudelleen.
-Kokeilen Vilnoa siis miten se osaa käyntiä yms. Sanoin.
-Okei mutta varo ettet rasita Vilnoa uusi hoitaja on aina jännä juttu!:) Naikahullu sanoi tavalla etten loukkantuisi.
-Okei! mutta minä ja Vilno ollaan jo melkeimpä bestiksiä. sanoin vitsaillen Naikahullulle.
-No sepä kiva. Naikahullu sanoi.
Tämän jäkeen annoin Vilnolle kauroja ja heinää syötäväksi ja annoin myös melassia, apettakaan en unohtanut! Sitten annoin Vilnolle vettä juotavaksi kun janoiselta tuo raukka näytti!
Sitten oli aika syödä eväät minunkin! Istuin tallin pihalla olevaan puutarhapöytään "nauttimaan" lötsääntyneestä leivästä jossa on päällä juustoa ja margariinia. Söin sen sillain että -yök- .. Ja Vilno jonka laitoin puomiin kiinni..Ihmetteli sitä mun sekoilua sen leivän kanssa.
Mutta kellokin oli olemassa ja mun oli pakko lähteä kotiin ennenkun tulisi pimeää, sysy iltoina jo aikaisin on tosi pimeetä.
Eli vein Vilnon karsinaansa ja moikkasin Naikahullulle että oli pakko mennä ja odotan jo huomista innolla että pääsen katsomaan ja hoitamaan Vilnoa taas.
Ajoin kotiin tälläkertaa aivan ihanaa alamäkeä pitkin. Tuli pimeä kun saavutin kotipihan. Onneksi kerkisin! Oli aivan ihana päivä!
LOPPU!
(eka tarina) |
Vastaus:
Kiva aloitustarina!
+Tutustuit Vilnoon.
-Muutama pikku virhe kirjoituksen kanssa.
Saat 100v€! |
|
| Nimi: sennu1 |
11.09.2012 15:40 |
tallille tultuani menin hakemaan Cindyn riimun ja narun sitten kävelin sen aitaukseen ja annoin sille pusun.sitten laitoin sille riimun päähän ja kiinnitin riimunnarun sille ja vein sen karsinaan siellä se sil alko syömään puruja ja työntelemään puruja turvallaan se oli jo syönyt aamupalansa ja katsoi minua sitten ihan niinkuin haluaisi harjausta otin sitten harjapakin ja aloin harjaamaan sitä se oli niin kivaa olla tallilla,ja harjata ihanaa hoitsuani harjasin sitä tunnin ja taputtelin sitä kaun,sitten vein harjapakinpois ja putsasin kaviot sitten kuvailin sitä hetken sain kuvia missä se seisoi nätisti ja sellasen missä se puri ruokakuppiaan,sitten olin ottanut yli 30 kuvaa ja lopetin,taputin ponia niin että se nautti,ja sitten hain sille loimen se oli vihreä loimi jossä oli punaisia palloja puin sen Cindylle ja otin vetosolmun irti ja talutin sen tarhaansa,sitten päästin sen vapaaks tarhaan ja kuvailin sitä se alkoi sopivasti piehtaroimaan joten sain siitä kuvia kun se piehtaroi:)sitten menin talliin ja katoin menikö Cindy tunnille se meni yhen kerran joten se oli vielä alkeiskurssi niin ajattelin hoitaa Belindan ennen kun se tyttö tuli tunnille,joten hain Belindan riimun ja riimunnarun,ja hain sen tarhasta,vein sen sen karsinaan ja harjasin sen ja putsasin sen kaviot se seisoi natisti ja katseli välilllä mitä tein letittelin sitä koska oli vielä puolituntia ennen kun se tyttö tuli joten kun letit oli tehty niin kuvailin ponia onneksi sillä oli vapaapäivä joten sillä ei ratsastettu tänään:(sitten purin letit ja vein Belindan tarhaan sitten se katsoi minua ihan kuin olisi sanonut että kiitos!sitten menin talliin ja hain Cindyn suitset ja satulan sen karsinan eteen valmiiksi ja hain harjapakin ja raipan sille,sitten,tyttö tuli ja hänen nimi oli Ada,haimme sit Cindyn yhes tarhasta ja talutettiin sen karsinaan sit me riisuttiin siltä loimi ja taputtelin Cindyä kun Ada vei loimen pois,sit harjailimme sitä ja Cindy katsoi aina kun putsasin sen kaviot peitä iloisesti ja pyöritellen päätään.kello oli 15vaille 12 joten laitoimme Cindylle satulan,ja,taputtelimme sitä se oli iloinen kuin hiiri.sitten kello oli 5vaille joten laitoin sille suitset sit Ada lähti viemään Cindyä maneesiin autoin Adan selkään ja sen äiti sit talutti sitä se meni ihan kivasti ja kiltisti tunnin sit menimme Cindyn karsinaan ja otimme siltä suitset se halusi suitset pois ja siksi irrotti heti ne suustaan sitten otimme satulan siltä pois ja Ada vei sen kamppeet pois sitten harjailimme sitä ja sitten Ada lähti ja harjailin sitten Cindyä ja putsasin sen kaviot,se oli niin vireä tunnilla!se meni ravi tunnille tänään jollain Viivillä kohta,putsasin sen kaviot ja laitoin sille kärryt ja ajo suitset sen päähän sitten tyttö otti sen ohjat ja vei sen raviradalle,se meni kivasti sit riisuin sen kamppeet ja vein sen laitumelle ja kuvailin sitä ja katselin.menin sitten kotiin.
ps.lyhyt |
Vastaus:
Ihan kiva tarina!
+Hoidit Cindyn.
+Hoidit Belindan.
+Autoit tuntilaisia.
-Kirjoitusvirheet.
-Loppu meni nopeasti.
Saat 100v€! |
|
| Nimi: sennu1 |
02.09.2012 16:37 |
kävelin hitaasti tallin vierestä ja katsoin olikohan ponit jo pihalla?olihan ne kävelin niiden aitauksen luo ja revin maasta nurmea,heitin ne poneille ja menin talliin tallissa ei ollut muita kuin vain jotain pieniä tyttöjä jotka olivat kai tuntilaisia kävin katsomassa listaa kellä meni nuo lapset siinä luki Feronica-Cindy.eiih!en voinut sanoa muuta kun eiihh.en päässyt tänään ratsastamaan Cindyllä,menin sitten tyttöjen luo ja sanoin eikö teidän pitäisi jo hakea ponit millä menette tunnille?ai niin!ja menkää puomille sitten!joo!putsasin Cindyn karsinan ja lakaisin lattiaa,se oli sitten 30minuutin homma!kun olin putsannut Cindyn karsinan menin sitten puomille ja kysyin tarviitteko apua?joo tarvitaan sitten autoin likkoja laittamaan suitset ja he kiittivät sitten ne veivät ne maneesiin ja autoin Feronicaa kiristämään satulavyön,kun se oli sitte kiristetty Feronica halusi apua ja pyysi taluttajaa minä voin taluttaa huudahdin!no taluta vain sennu1.talutin sit sitä ja poni meni ihan kivasti!sit ei sitä tarvinnu auttaa tavaroiden otossa joten menin shettistarhaan hain Belindan ja taputin sitä harjailin sitä sit aika pitkään tunnin kai ja sitten,vein sen tarhaan ja hoidin Cindyä tunnin sitten vein sen tarhaan ja taputin sitä menin kotiin.
ps.lyhyt. |
Vastaus:
Ihan kiva!
+Siivosit tallia.
+Autoit ja olit mukava tuntilaisille.
+Hoidit Belinda ja Cindyn.
-Lyhyt.
-K-virheet.
Saat 70v€! |
|
| Nimi: Suokki |
01.09.2012 22:58 |
Oli iltapäivä. Pepin laidunloma loppui eilen.. Astelen kohti talli Meloonia. Tallilla Naikahullu tulee vastaani.
-Voisitko alkaa hoitaa Bellaakin, kun meillä on pieni hoitajapula?
-JOO! Onko se ihana issikkatammasi? innoissani kiljahdan.
-Kyllä on, aloitathan heti? Naikahullu varmistaa.
-Jooo.., ääneni kaikuu, kun juoksen kohti tallia.
Otan tallin seinustalta kottarit ja talikon. Vien ne nopeasti yksäritalliin ja alan siivota Pepin karsinaa. Pepin karsina ei ole kovin sotkuinen, niinpä pääsen siivoamaan Handen karsinan, ennen kuin vien lastin lantalaan. Lopulta yksäreideni karsinat ovat siistit ja uusissa puruissa. Siirryn tuntihevosten puolelle ja siivosin Bellan ja Ginon karsinat,plus 2 muuta. Vein Bellalle ja Ginolle uutta purua ja heinät. Vein heinää myös yksäreilleni.
Otan Bellan riimun ja riimunnarun. Kävelen issikkatarhalle ja otan upouuden hoitsuni sieltä. Bella antaa kiltisti kiinni. Talutan tamman talliin ja kiinnitän sen harjauspaikalle vetosolmulla. Haen satulahuoneesta sen harjapakin, jossa lukee BELLA. Vien pakin Bellan luo ja otan sieltä kaviokoukun. Putsaan Bellan kaviot. Seuraavaksi otan pölärin, jolla Bellasta tulee oikein kiiltävä. Puen Bellalle juoksutusvehkeet. Talutan Belllan maneesiin, jossa juoksutan sitä 15 minuuttia.
Pysäytän Bellan ravista ja talutan talliin. Kuivaan tmmaa hieman, kunnes vien sen takaisin tarhaan. Palaan tallille. Otan karsinan ovesta Ginon riimun, pojan pitää mennä tunnille. Pyydystä puokin tarhasta ja vien talliin. Lauppi tulee luokseni.
-Mä ratsastan sillä tänään tunnilla, Lauppi huokaa ja ottaaa narun kädestäni.
-Ok.., mutisen. Palaan TAAS talliin. (tämmöistä ravailua tallin ja tarhan välillä) Tällä kertaa otan Pepin riimun. Haen tamman talliin ja haen sen harjapakin. Harjaan ponin puhtaaksi ja kirsikkana kakun päälle letitän se harjan. Jätän Pepin talliin.
Haen myös Handen sisälle. Handekin pääsee tänään tunnille, olen luvannut. Eräs tyttö tulee luokseni ja esittelee olevansa Minna, ottaa Ginon ja alkaa varustaa sitä. Menen vielä Pepin luo. Puen sille ajovarusteet, lähdemme 30 minuutiksi lähimmälle hiittiradalle ajamaan.
Pakko oli jotaan kirjoittaa.. |
Vastaus:
Ihan kiva!
+Hoidit yksärisi.
+Hoidit Bellaa.
-K-virheet.
Saat 80v€! |
|
| Nimi: sennu1 |
20.08.2012 13:40 |
vihdoin tallinpihassa!menin talliin joissa ponit ja hepot olivat odottelemassa jo ruokia.tarkistin etttä niillä oli kaikki hyvin,sitten,annoin Cindylle aamuruoaksi ponirehua ja vein ne sille sitten heitin sille vielä vähän heiniäkin ja taputin sitä onneksi kuitenkin Belindaa ei tarvitse ruokkkia!suokkikin tuli talliin antamaan ginolle ruokaa,lauppi tuli antamaan kaikille muille poneille ja heposille ja naikahullu oli yksaritallissa katsomassa onko yksareillla kaikki hyvin ja antoin ruoat.tunnin kuluttua,harjasin Cindyn ja putsasin sen kaviot ja vein sen ulos.ja menin yksari talliin,siellä harjasin Belindan ja putsasin sen kaviot,vein sen pihalle.ja oli tauko aika pitkä joten putsasin ajankuluksi Cindyn ja Belindan karsinat,otin ensin Cindyn karsinasta kakat ja vein ne lantalaan,sitten otin sieltä ihan kaikkki purut ja vein ne purulaan.sitten vielä lakaisin karsinan ja laitoin sinne uudet purut.sitten oli tunti mennyt joten menin yksaritalliin putsaamaan Belindan karsinan,ensin otin kakat pois ja vein lantalaan.sitten otin purut ja vein ne purulaan.
sitten lakaisin vielä karsinan ja sitten hain uudet puhtaat kuivat purut karsinaan.sitten hain Cindyn tarhasta ja vein sen talliiin ja annoin sille sitten apetta,ja laitoin karsinan oven lukkooon ja hain Belindan sisälle syömään apetta sitten laitoin karsinan oven lukkoon ja puöräilin kotiini syömään.
myöhemmin tallilla...
harjasin Cindyn ja näin suokin tulemassa tallille kysyin -haluatko ratsastaa Belindalla -voisinhan minä!-okei!putsasin Cindyn kaviot ja harjasin sen niin että se kiilsi siinä kesti noin puoli tuntia:)sitten näin suokin menemässä Belindalla alkukäyntejä.hain Cindyn ravikärryt ja ravisuitset.laitoin ne sille ja menin maneesiin sitten menin alkukäyntejä 10 minuuttia ja sitten menin ravia 19 minuuttia ja menin käyntiä 10 minuuttia ja sitten menin ravia 20 minuuttia ja sitten menin hetken käyntiä loppuravit ja loppukäynnit,menin.sitten menin puomille otin ajosuitset pois ja laitoin riimun sille ja sidoin sen puomiin.sitten otin kärryt pois ja vein ne.sitten harjasin Cindyn ja putsasin sen kaviot ja vein tarhaan.menin kotiin syömään.
illalla...
hain Cindyn tarhasta.harjasin sen ja putsasin sen kaviot ja heitin sille iltaheinät.sitten menin yksaritalliin ja pesin ja harjasin ja putsasin Belindan kaviot.laitoin Belindan karsinan oven lukkoon ja menin Cindyn luo se oli syönyt joten pesin sen ja laitoin sille loimen ja vein karsinaan ja laitoin karsinan oven lukkoon.ja lähdin kotiin.
ps.lyhyt. |
Vastaus:
Kiva tarina!
+Siivosit Cindyn karsinan.
+Hoidit Cindyn.
-Ajoit maneesissa? Meloonissa on myös ravirata ;)
-K-virheet...
Saat 100v€! |
|
| Nimi: sennu1 |
19.08.2012 18:28 |
juoksin alamäkeä pitkin niin kovaa että kaaduin käteeni sattui ja siihen kirveli onneksi tallilaukussa oli paperia sitten olinkin jo hiekkatiellä kävelin rauhallisesti ja hitaasti,3minuutin päästä näin NAIKAHULLUN,kysyin:ratsastetaanko tänään yhdessa?-joo.-oikei mä otan Cindyn.-no voinko ottaa elmiinan?-voit!no kävellään tallille.kun olimme tallin pihassa hain Cindyn riimun ja narun ja naikkis haki elmiinan.sitten veimme ne puomille ja naikahullu jäi vahtimaan poneja kun hain harjapakit harjasimme poneja ja jutustelimme samallasiirryimme kavioihin.-nosta nyt Cindy!-eikö se nosta vai?ei!hyvä tyttö nyt se nosti!putsasimme kaikki kaviot ja naikkis haki satulat ja suitset,jäin vahtimaan polleja.sitten se tuli ja laitoimme satulat ja suitset ja menimme kentällä noin 10 minuuttia käyntiä ja sitten siirryimme raviin:)ravasimme 15 minuuttia ja sitten siirryimme käyntiin ja menimme maastoon ja olimme siellä tunnin tulimme kentälle ja menimme laukkaa ja ravia ja sitten loppukäynnit pois selästä ja puomille.otimme suitset pois ja laitoimme riimut.otimme satulat pois,ja vein ne pois naikkis vahti poneja.sitten harjasimme ne hyvin ja otimme kaviot ja veimme ne tarhaan.sitten naikahullu meni heidän kotiin ja menin satula huoneeseen putsasin niiden satulat ja suitset.ja menin kotiin syömään
illalla tallilla...
putsasin belindan ja Cindyn kaviot ja harjasin ne nyt naikahullu ei kerennyt antaa niille iltaruokia joten annoin ne.sitten vein ne tarhaan.sitten putsasin tallin ja niin pois päin.sitten hain Cindyn ja Belindan,targhasta ja putsasin niiden kaviot,naikahullun paras ystävä putsasi Cindyn ja Belindan karsinat ja sitten vein Cindyn pää talliin ja yksari talliin vein Elmiinan.tarkistin että niillä oli kaikki hyvin ja menin kotiin...
aika lyhyt varmaankin:( |
Vastaus:
Kiva tarina!
+Hoidit/hoidimme Cindyn ja Elmiinan.
-Kirjoitusvirheitä oli.
Saat 150v€! |
|
| Nimi: Suokki |
15.08.2012 18:13 |
Otan Ginon kiinni ja Naikahullu Handen. Hänellä on hieman vaikeuksia, mutta lopulta hevonen on tallissa. Lauppi harjaa Peppiä.
"Saisinko sittenkin ajaa tuossa läheisellä hiittiradalla Pepillä?"
"Käyhän se!"hymyilen ja sidon samalla Ginon kalteriin. Haen sen harjapakin ja alan harjata sitä pehmeällä sualla, sillä se ei ole kovin likainen. Sainpölyt pois. Siirryn kavioihin. Niissä ei ole mitään. Haen satulan satulahuoneesta. Asetan sen Ginon selkään ja laitan vyön kiinni. Seuraavaksi menen hakemaan suitset, ne ovat meksikolaiset ja aivan uudet.. Talutan hoitsuni ulos, kiristän satulavyön, lasken jalustimet ja ponnistan selkään. Selässä säädän jalustimet. Naikahullukin on valmis. Lähdemme yhdessä ratsastamaan metsää kohti.
"Tiedän yhden hyvän metsäpolun!"Naikahullu hymyilee.
"No,mennään sitä!"
P.S.Tein tämmöisen jatkon sille edelliselle tarinalle eli LOPPU!:) |
Vastaus:
Ihan kiva!
+Hoidit Ginon.
-Lyhyt.
-Pari k-virhettä.
Saat 100v€! |
|
| Nimi: Hedduli & Biggi |
13.08.2012 09:58 |
Oli kaunis aamu.
Juoksin tallille.
Näin matkalla Suokin.
Pysähdyin Suokin luokse.
"Minne olet matkalla?"Suokki kysyi
"Tallille,entä itse?"vastasin.
"Tallille,mennään samaa matkaaa!"
"Okei!"
Tallillla harjaan Biggigsen todella puhtaaksi.
"Sinä kiillät nyt!"hymyilen.
Haen satulahuoneesta satulan ja suitset.Puen ne Biggigselle.Talutan sen pihalle ja nousen satulaan.
Menemme maastoon tunniksi. |
Vastaus:
Lisään kaappisi huomenna.
+Juttelit.
+Hoidit Bigin.
-Lyhyt.
Saat 50v€! |
|
| Nimi: sennu1 |
13.08.2012 09:44 |
olin varhain hereillä,puin vaatteeni eli ratsastustakin ja housut.sitten menin syömään puuron pikkusiskoni heräsi ja alkoi tietysti itkeä juoksin sen luo ettei se herättäisi äitiä ja isiä.sitten nukutin sen.sitten menin syömään puuron ja join maidon.sitten hain ratsastus kumpparini ja hyppäsin ovesta pihalle,onpa helle sanoin itselleni!lähdin hakemaan pyöräni ja sitten ponkasin sen penkkiin ja aloin ajamaan meloonia kohti,sitten olin jo hiekkatiellä,ja pyöräilin niin kovaa kun pystyin jee,huudahdin kun näin pää tallin.ja sitten olin jo tallin pihalla ja laitoin pyörän tallin reunaan.sitttten menin tallin sisälle kengittäjä oli siellä,luin taululta ketkä kengitettiin,aah,Cindy Suklaa Gino ja Kino kengitettiin.kävelin rauhallisesti kengittäjän luo se kengitti juuri Bella issikkaa.taputin Bellaa.JA hain sittenn Cindyn ruoan,vein sen Cindyn karsinaan ja Cindy jo odotteli minua siellä,sitten kaadoin ne sen ruokakuppiin ja taputin sitä.hain sen harjat sen karsinan eteen.sitten menin katsomaan,yksareitten talliin,siellä hirnui kaikki ponit ja hevoset jo,mutta minulla oli tehtävä ruokkia oma polleni joten otin Belindan ruokakupin ja annoin sen sille sitten hain sen harjat sen karsinan eteen laitoin karsinan oven lukkoon ja menin putsaamaan Belindan satulan ja suitset.sitten 30minuutin päästä menin katsomaan Cindyä.se oli syonyt joten harjasin sen,ensin pölyharjalla,juuri,kavio,pää,sualla,jne.sitten menin hakemaan sen riimun ja riimunnarun otin sen kiinni karsinassa ja laitoin sen kiinni karsinaan.taputin sitä.ja menin harjaamaan Belindan mutta ensin laitoin senkin kiinni.sitten harjasin sen.menin Cindyn omaan talliin ja hain sen satulan ja suitset ripustin suitset sen koukkuun joka oli sen karsinan ulkopuolella sitten laitoin satula huovan sen kaulalle ja sitten laitoin satulan kin,sitten liuutin satulan sen sään kohdalle ja laitoin satula vyön sitten menin ottamaan kavio koukun harjapakista ja putsasin sen kaviot.sitten otin sen suitset ja laitoin ohjat sen kaulalle ja sitten tungin sen kuolaimet sen suuhun siten laitoin suitset sille. ja valmista.talutin sen kentälle.sitten menin sen selkään ja m enin 10 minuuttia alkukäyntejä sitten taputin sitä ja aloin mennä ravia noin 15 minuuttia.sitten välikäynnit. ja sitten ravia 10 minuuttia.sitten laukkaa 5 minnuuttia loppu ravit ja loppukäyntejä menin 10 minuuttia.sitten menin sen karsinaan otin sen suitset pois ja laitoin riimun sitten otin satulan pois ja menin kentälle menin 10 minuuttia alkukäynteljä sitten menimme ravia 15 minuuttia käyntiä 5 minuuttia ravia 5 minuuttia laukkaa 4 minuuttia ja loppukäyntejä 10 minuuttia olin hiestä märka Cindy ei.sitten vein sen puomille ja hain harjat sinne,harjasin sen huolella!taputin sitä ja juotin sen putsasin kaviot jne.annoin sille päivä ruoan.sitten vein sen tarhaan.se alkoi riehua siellä Kinon kanssa<3333.sitten menin BELINDAN luo,harjasin sen ja putsasin sen kaviot.otin sen riimun ja riimunnarun ja pujotin riimun sen päähän sitten napsaisinn narun sen riimun alta.sitten vein sen kentälle ja menin 10 minuuttia alkukäyntejä ja sitten menin 15 minuuttia ravia.sitten välikäynnit 10 minuuttia ravia 4 minuuttia laukkaa loppuravit ja sitten loppukäynnit.sitten vein sen maneesiin ja tein sille esteet pyysin kaverin tänne raippojen kanssa ja teimme Belindalle irtohypytystä.sitten vein sen puomille harjasin,ja putsasin sen kaviot.sitten taputin sitä ja annoin sille päiväruoan ja vein tarhaan.sitten pesin Cindyn satulan ja suitset ja menin kotiin syömään ja lepäämään hetken sitten olin kotona ja meillä oli makaronilaatikkoa,nam!riisuin talli vaatteeni ja puin mekon päälleni sitten söin ja lepäsin,sitten puin uudestaan talli vaatteeni ja pyöräilin tallille.
myöhemmin tallilla.
hain Cindyn puomille siellä oli jo sen tavarat.harjasin sen ja putsasin sen kaviot ja taputtelin sitä.sitten annoin sille iltaruoan ja vein sen tarhaan sitten hain Belindan tarhasta ja vein sen puomille sitten harjasin sen ja putsasin sen kaviot ja annoin sille iltaruoan.sitten vein sen tarhaan katselin puoli tuntia kun se peuhasi tarhassa kello oli seitsemän illalla.hain Cindyn sen karsinaan ja sitten hain Belindan ja sitten Suokki haki Ginon.jne.naikahullu haki loput.harjasin Cindyn ja putsasin sen kaviot ja sitten lukitsin sen karsinan oven.sitten menin yksari talliin hain belindan harjat ja harjasin sen ja putsasin kaviot.sitten suljin tallin oven ja pyöräilin kotiin ja olin sitten kotona otin tallivaatteet pois ja sitten söin iltapalan ja menin nukkumaan. |
Vastaus:
Kiva tarina!
+Hoidit Cindyn.
+Hoidit Belindan.
+Pitkä.
-K-virheet.
Saat 120v€! |
|
|
|